keskiviikko 3. heinäkuuta 2019

Elämän muutoksia.

Hei taas kaikille. Nyt oli hetken tauko bloggaamisesta kun tapahtui kaikenlaista. Ensinnäkin, tajusin nyt viimein minkä takia olen kärsinyt viimeaikoina kivuliaasta ihottumasta, ja miksi olen meinannut tukehtua koulun tallille. Poissuljin kaniallergiat ja muut. Päädyin heinäallergiaan. En käynyt vielä testeissä kun muuton takia meni vähän sekaisin mihin terveyskeskukseen olisi pitänyt aikaa varata. Mutta kyllä nuo oireet nyt niin selkeät on. Vaarana olisi että tuo kehittyisi astmaksi jos ottaisin heinää sisätiloihin kanssani. Se olisi taas vaarantanut elämäni koirien kanssa.

Joten nyt muuton yhteydessä jouduin luopumaan melkein kaikista kaneistani. Parvekkeelle otan vielä Ragnarin ja leikkautettuani sen otan sille tyttökaverin. Mutta hän saa olla siellä sitten heiniensä kanssa niin mun ei tarvii tukehtua sisälle. Harmitus on suuri koska vasta pääsin kasvatuksessa alkuun. Nyt Arya, Theon ja Bumba jää äitille. Gimli ja Usva lähtivät takaisin Sannalle. Namira muutti tyttärensä Yaran kanssa aivan ihanaan kotiin. Lothar lähti Jassulle. Mv japsi klupat menevät luultavasti paremmille porkkanamaille kun en niitä halua kiertoon enää laittaa.

Mutta elämä on sellaista. Valinta oli vaikea mutta tiedän silti oikeasti sen että se oli ainut ratkaisu. Koirat on mulle edelleen ykkösasia joten en todellakaan halua ottaa riskiä astman suhteen.

Positiivista tässä oli kuitenkin nyt se että sain kissat tänne uuteen kämppään. Tämä on hyvän kokoinen rivarikaksio, tuosta päädystä pääsee heti metsään ja siellä on huikeat lenkkeilymaastot koirien kanssa. Lisäksi tässä on asunnon levyinen parveke mikä on ehkä parasta. Sain vuokranantajalta jo luvan asentaa kissaverkon. Pääsee pojat sitten kesäaikana turvallisesti haistelemaan ulkoilmaa. Saavat myös lisätilaa samalla.

Sain opiskelupaikan Jamkilta, pääsen nyt sitten opiskelemaan agrologiksi. Sen takia muutimmekin koirien ja kissojen kanssa Saarijärvelle. Kissat ja doget ovat suhtautuneet muuttoon hyvin. Ei ole stressannut ketään. Legolas lähtee ensi viikon maanantaina pallien poistoon ja sitten hän siirtyy minun omistukseen. Tarkoitus on myös saada itämaisilleni pieni lauma joten kolmas kissakin on tulossa. Kaksi kun ei ole lauma vielä ja itämaiset on laumaeläimiä.

Sitten olen miettinyt myös kolmannen koiran ottamista, koska kaksi koiraa on selkeästi liian vähän. Laumadynamiikkaa ei ole koska pari ei ole lauma. Ja mielestäni koiran tulisi ansaita pieni lauma itselleen. Onhan koirakin laumaeläin. Mutta se tapahtuu luultavasti sitten kun Arwenin mahdolliset pennut ovat maailmalla.

Tosiaan Arwenille on pentusuunnitelmia vuosien 2019- 2020 vaihteeseen. Uros on jo tiedossa, mutta julkistan astutuksen jälkeen. Silmäpeili vielä syksyllä ja mahdollisesti MH-luonnekuvaus, jos saan paikan varattua.

Koiranäyttelyistä sen verran että yritän ite käydä syksyllä kehiskurssin, mutta Arwenilla on nyt hetki näyttelytaukoa. Jyväskylään tai Seinäjoelle ehkä tullaan kyllä kun lähinäyttelyt on. Messariin tulen varmaan ilman koiraa.

Ragnarin kanssa on tarkoitus käydä Keuruulla Lekan näyttelyssä, mukaan myös Arya ja Theon.

Nanan kanssa käydään lauantaina kokeilemassa Rally-Tokon avointa luokkaa piirinmestaruuksissa. Saa nähä miten blondien käy.

Mutta seuraavaa postausta tuleekin joko lauantaina jos hyvin käy. Jos ei käy hyvin (mikä on todennäköisin vaihtoehto) niin sitten luultavasti kun se kolmas kissa tulee taloon ja on hieman kotiutunut.

Mutta eipä tässä muuta. Hyvät kesänjatkot itse kullekin :)