torstai 18. elokuuta 2016

Luumäen näyttely, koulun alku ja kasa RT-ilmoja

Ah, laiskuuden aika on ohi. Pakko päivittää blogia taas urakalla. Näin sitä sitten saapui viimeinen lomaviikonloppu eli Luumäen ja Nokian näyttelyt. Nokialla meni ihan ok, mutta Luumäki oli aivan mahtava päivä. Nana sai elämässään ensimmäistä kertaa EH:n Suomesta.

Tuomari: Pirjo Aaltonen

"Kovin kookas, mutta mittasuhteiltaan ja ääriviivoiltaan sopusuhtainen ja kaunislinjainen narttu. Hyvät pään linjat. Hyvin taittuvat korvat. Hyvin kulmautunut takaosa. Hyvä runko, saisi olla paremin kulmautunut edestä. Hyvin kannettu häntä, Hyvä ulottuvuus liikkeessä. Kooltaan saisi olla pienempi"

Tunnistin koirani <3


Alkoipa se koulukin sitten. Onnessani saavuin kouluun ja näin taas ihanat kaverini. Tutorina tulin aikaisemmin paikalle ja koiraluvankin sain aikaisemmin kuin muut. Ensimmäisellä viikolla vietin aikaa uusien oppilaiden kanssa kun ei ollut koiraa. Nyt on koira ja kaikki hyvin :D.

Selainversiossa sivussa näkyviin rally-toko kisoihin on jo ilmottu ja osa maksettu. Tosin kaikkiin ei ole edes ilmo auennut. Tarkoituksena olisi tämän vuoden puolella saada RTK-1 ja RTK-2 ja nousta voittajaan. Sitten voisikin keskittyä mahdollisuuksien mukaan tokoon.

Niin joo, ensimmäinen työssäoppiminen lähestyy stressaavan nopeasti. TOP-tilani on naapurini lypsytilalla. Toisaalta odotan että pääsen taas touhuamaan lemmujen kanssa mutta toisaalta tulee ikävä tänne amikselle. Koska kaverit.. Mutta kenties selviän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti