maanantai 3. kesäkuuta 2019

Kotisivut avattu ja muita kuulumisia

Päivitin nyt kaikki kanit tänne bloginkin puolelle. Sansa tosiaan muutti Jasminelle sillä minulta loppui resurssit temperamentin kanssa. Jänö on nykyään oikein mukava yksilö naaraslaumassa, minun luona kun joutui asumaan yksin, niin oli reviiriaggressiivinen ja hyvin epävarma. Oli aika hyväksyä ettei Sansalla ollut hyvä elämä minun kanssani joten onneksi Jassu otti tyypin. Lothar asuu meillä edelleen ja on aivan ihana. Sillä vain on häntämutka ja ei ole ihan varmaa onko se murtunut vai onko klikki.


Bumban kasvattaja lopetti kasvatuksen ja sain erittäin hyvän tilaisuuden saada mv japseja vaikka ajattelin etten ota hetkeen enää kaneja ulkopuolelta. Varsinkaan kun kaksi näistä klupista on sukua Bumballe ja siten myös Usvalle. Asra on Bumban emä ja Azor Asran veli. Regu ei sentään ole sukua. Ja itse asiassa astutin Asran Regulla. Nyt kesäkuussa pitäisi syntyä puhtaita kluppalapsia.


Arwenille on myöskin pentusuunnitelmia vuodelle 2020. Uroksen omistajan kanssa olen myös alustavasti puhunut, joten jos nyt mitään ihmeellistä ei satu niin sekin on tiedossa. Mutta en kuitenkaan julkista urosta ennen kuin on sitten astutettu. Onhan tässä vielä silmäpeili ja luonnetesti. Minulla on ollut vähän huonoa tuuria viime aikoina joten en halua nuolaista ennen kuin tipahtaa. Kuitenkin tarkoitus olisi että tulee mustia pentuja.


Valmistuin 29.05 eläintenhoitajaksi ja nyt minulla on keskiviikkona valintakoe agrologiksi(alempi amk). Samana päivänä allekirjoitan myös vuokrasopparin. Tällä hetkellä minulla pärisee erittäin paljon itsenäistyminen vaikka joudun osan eläimistä jättämään äitille. Mutta pääasia onkin että saan Nanan ja Arwenin mukaan, sekä suurimman osan kaneista. Kenties kissatkin, se nyt on hieman auki vielä.


Niin ja sitten se mitä varten alunperin tämän postauksen kirjoitin. Minulla on nyt nettisivut Webnodella. Ne on nyt hieman kesken ja kirjoitusvirheitä voi olla eksynyt joukkoon. Mutta kirjoittelen lisää tässä päivien aikana. Linkki löytyy selaimella tuosta oikealta puolelta. Tässä kuitenkin linkki mobiilikäyttäjille. Kommentoikaa jätänkö tähän blogiin koirien tiedot vai jätänkö ne kokonaan kotisivuille?


Hyvää kesää kaikille ja toivottavasti nähdään mahdollisimman monen kanssa kentällä ja muualla.

KesäMikko. Kuva: Sanna Ikonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti