Vajaa neljä vuotta sitten mentiin ensimmäistä kertaa Olgan kanssa kentälle. Tarkoitushan oli vain mennä näyttelytreeniin mutta samaan aikaan pidettiin tokotreeni johon sitten jäätiin. Koukkuunhan siinä sitten jumituttiin.
Suurin koukku oli ehkä kouluttajamme belgi. Näin ekaa kertaa elämässäni pätevää treenaamista. Tosin se oli tottispainotteista mutta rakastuin etenkin tokoon. Samalla ihastuin belgiin. Ensin ulkonäöllisesti. Myöhemmin myös muiden ominaisuuksien takia.
Ensin minulle tuli sheltti. Maailman ihanin Nana sijoituskoiraksi. Päätä löytyi enemmän kuin Olgalta. Silti omien virheiden ja Nanan (liiallisen) ohjaajaherkkyyden takia kisauramme Rally-tokossa oli loppua ennen kunnon aloitustakaan. Oma kisajännittäminen sai ensin itseni lukkoon ja sitten myös koiran.
Niimpä tuli tarve koiralle jolla riittäisi moottoria vaikka ohjaaja olisi jäässä. Samalla myös ohjaaja saisi rohkaisua kun koira toimii. Lisäksi tietysti ominaisuudet muutenkin saisivat olla ihanteelliset.
Shetlanninlammaskoirissa tällaisen yksilön löytäminen on työn ja tuurin takana. Tavallaan myös halusin avartaa omaa koiramaailmaani. Myös se vaikutti että näyttelyissä on haasteellisen paljon koiria joten pelkkä nätti ulkonäkö ei riittäisi siihen harrastukseen. Sen pitäisi myös erottua joukosta. Oli siis aika kokeilla jotain muuta kuin shelttiä.
Kuinka ollakaan päädyin sitten yhtenä iltana seikkailemaan belgikasvattajien sivuilla. Olin saanut näistä sellaisen kuvan että joko A) näykkivät turhautumistaan kentällä tai B)muuten vain ovat vaikeita pitää hallinnassa.
Siis päätin etsiä kasvattajan ja linjat tarkkaan. Malinois karsiutui heti alussa pois koska siinä olisi jo ehkä liikaa. Toiseksi pitkätukat on aina kiehtoneet enemmän. Tervu ja gronttu oli siis muunnokset joita katselin.
Monella kasvattajalla luki ettei halua koiraansa käyttöesineeksi ja toisilla luki ettei näyttelyesineeksi. Minä taas halusin koiran josta on molempiin. Viimein pitkään etsittyäni katselin alussa mainitun belgin sukua ja suvun jälkeläisiä. Törmäsin Qojotes-nimeen. Hetken jalostustietojärjestelmää tutkittuani en löytänyt mitään epämääräistä ja otin yhteyttä Kestilän Sariin vajaa vuosi sitten. Yhdistelmä vaihtui kertaalleen mutta oikeastaan tämä lopullinen olikin sellainen jota hain.
Toiveideni perusteella Sari löytikin sitten pennun joka minulle parhaiten sopisi. Nyt kun pentu on vuorokauden ollut kotona niin näyttää siltä että valinta oli oikea. Niimpä tässä nyt ollaankin sitten onnellinen belgikoiran omistaja. Ja Nana the shelttikoira pääsee opettamaan toverin tavoille.
Toivotan sisaruksille hyvää elämää ja toivottavasti nähdään jossain vaiheessa.
