lauantai 14. syyskuuta 2019

Biotalouskampuspäivä 7.9

Lauantaina 7.9 vietettiin perinteisiä avoimia ovia biotalouskampuksella Saarijärvellä. Olin itse suurimman osan päivästä kiinni mätsärissä koirieni kanssa. Siellä tuli muuten ihan kiitettävästi menestystä. Vaikka se ei sinänsä tunnukaan enää missään että molemmat koira on BIS-kehässä. Sen kehän muuten arvosteli kaupunginjohtaja Timo Rutanen, jonka tapasinkin jo orientaatioviikolla. 

Mutta sen pienen hetken mitä kerkesin kiertää koko alueen läpi niin pystyn pienesti vertaamaan edellisiin vuosiin. Vaikka ei sitten aika riittänytkään millekään organisoidulle haastattelulle tai sen tapaiselle mitä saatiin tehtäväksi tehdä. Itse asiassa Puoti kultavilja jäi kyllä näkemättä, mutta olen itse ollut siellä viime vuonna myymässä joten kyllähän minä perusidean tiedän. Varmaan minun entisen luokkani tekemiä puunkantotelineitä siellä vieläkin myynnissä. 

Aloitettiin parin kaverin kanssa kierros tien toiselta puolelta, eli nimenomaan Jamkin puolelta. Me kun oltiin mätsäripaikalla pieneläintalon edessä. Ensinnäkin tein jälleen saman huomion kuin viimeksi avoimissa ovissa. Tie oli tukittu säilörehupaaleilla. Kysyimme asiasta 150v avoimissa ovissa ja vastaukseksi saimme että turvallisuussyistä. Päättelin siitä että ilmeisesti porukkaa käy vuosi vuodelta enemmän että joutuu oikeasti miettimään jotain terrori-iskun uhkaa. Se on sinänsä hyvä koska se tarkottaa vaan sitä että ala kiinnostaa. 

Työnjohtajien toimiston vieressä oli langanvärjäystä ja puiden katkomista siellä ylhäällä. Kai siihen joku oikeakin termi on. Langanvärjäys sinänsä on mielenkiintoista, mutta koska opettajamme on siitä aivan liikaa puhunut niin kiidimme melkein saman tien siitä ohi. Kalustohallien välissä, työnjohtajien koppia vastapäätä oli esillä Poken traktorit ja työkoneet. Kuten ne ovat olleet muutamankin tapahtuman aikana. Siinä ei mitään ihmeellistä ollut kun niin monet avoimet ovet nähnyt, ja itsekin noita koneita käyttänyt. Siitä kipitettiin ohi. Käytiin kattomassa logistiikkapuolta ja kierrettiin Forestori ympäri. Tuijotettiin hetki metsäkone näytöstä, vaikka sekään ei enää jaksanut yllättää. Forestorilta möngerrettiin sitten Jamkin edustalle jossa oli jälleen sirkkamaistiaisia. Maistui aivan samalle kuin viimeksikin. Onneksi nyt ei satanut kaatamalla vettä. Tällä kertaa huomasin kyllä että siinä kävi paljon enemmän porukkaa maistamassa. Hyvä juttu. 

Jamkin sisällä käytiin lähinnä juomassa vettä ja ihmeteltiin Kahoottia. Hyvä idea sinänsä, olihan siinä vähän porukkaakin. Jatkettiin sitten matkaa ja mentiin Poken sahahuutokaupan ohi takaisin toiselle puolelle tietä. Matkalla jäimme suustamme kiinni Poken opettajien kanssa, ja kuulimme että päärakennuksen aulassa on kanimaistiaisia. Lähettiin sitten kiitämään sinne kuola suusta valuen. Olinhan maistanut jo viimeksi ja pirun hyväähän se on kanan ja broilerin suurelle ystävälle. Tällä kertaa siinä oli myös tölkkikania joka maistui aivan törkeän hyvälle. Olispa ollut käteistä ostaa pari tölkkiä. 

Siinä jonkin aikaa puhuttiin sitten näiden kaninlihatuottajien kanssa. Kaninliha ajatuksena ei ole itselle hirveän vieras. Olen ollut facebookissa tuotantokaniryhmässä jo vuosia jos en aivan väärin muista. Ja muutenkin tiedän että kani on äärimmäisen eettinen tuotantoeläin. Vaikka ne on pienempiä kuin joku nauta, niin syövätkin paljon vähemmän ja lisääntyvätkin.. no, kuin kanit. Toiseksi kani on helpompi lopettaa itse kuin nauta tai sika, joten se on myös loppuun asti helpompi hoitaa itse tietäen miten se eläin elää. Toki kaninlihan myyntiin tarvitsee myös täyttää tiukat elintarvikelainsäädännöt, mutta esimerkiksi yksityiskäyttöön kani on paljon helpompi kuin esimerkiksi nauta. Kaneja ei tarvitse rekisteröidä mihinkään ja oikeanrotuiset kanit ovat jo muutaman kuukauden iässä teuraspainossa. 

Siinä aulassa oli myös kanintaljoja, ja kyllä se täytyy sanoa että suurhopea on äärimmäisen kaunis turkiseläin. Taas mietittiin kaverin kanssa että oispa tilat niin varmasti kasvatettaisi tuotantokaneja. Minulla kyllä äitin luona olisi wiener-nzr uros Ragnar jonka voisi syödä heti kun saan sen kunnon puukon. Punavahvisteisesta luonnonharmaasta saisi kyllä kivan taljankin mutta itse turhan työlästä ja en viitsisi pelkkää yhtä nahkaa lähettää mihinkään Liettuaan. 

Selviydyttyämme kaninlihatuottajan pisteeltä, lähdimme sitten katsomaan eläimiä. Tyypithän oli minulle tuttuja jo ennestään, olinhan niitä itse hoitanut. Oli mukava hetki tuijotella vaan poneja taas. Varsinkin kun niitäkin on nyt kunnon lauma. Mutta siinä taas pikkasen jäätiin suusta kiinni. Sitten kävin vilkaisemassa entistä lampolaa, tulevaa hiehojen mestaa. Outo ajatus että siinä oli vielä pari vuotta sitten uuhet karitsoineen, ja nyt siinä oli jo ruokintapöydän puoleiset lukkoparret. Tai en kyllä kattonut oliko siinä sitä lukkoa mutta pelkän parren sanominen kuulostaa siltä että siinä olisi jo parren erottajat, joita ei siis ollut. Kai sille on oikeakin sana sille aitaosalle olemassa. Tuli vanha olo taas. Kaikki muuttuu. Alpakoiden (ja poron) entisessä aitauksessa oli kuulemma puuha- ja eläinpuisto Veijarin lampaat mutta ne pysyi aika tehokkaasti piilossa. Vasikat oli siinä missä Puiston lampaat oli viime vuonna. Sitä ennen se oli hiehohotellista tulleiden hiehojen asumus. 

Sitten mentiinkin kanilaan istuskelemaan ja höpöttämään eläintenhoitaja-kollegoiden kanssa. Tämän jälkeen tapahtuikin havahtuminen että kappas yrittäjät on jo lähtemässä että eipä tässä enää mitään haastatteluja tehdä. Noh, mennään sitten tällaisella yleisellä. Että kyllä minä sen alueen kiersin.

Nappasin näitä kuvia jo perjantaina kun tiesin että tuskin maltan lauantaina kuvailla. Aamunavetan jälkeen jäin navetan esittelyluokkaan pokelaisten kanssa edustamaan Jamkia hienosti Poke-huppari päällä :D. Mutta sainpa täydennettyä ysien kysymyksiin vastauksia mitä pokelaiset ei osanneet. Hyvin nekin kyllä veti, ei siinä. Mutta parempi se oli kumminkin navettaa esitellä kuin mennä nukkumaan Jamkin sohvalle. Ja itse asiassa nyky-ysit tuntuu olevan vielä enemmän vieraantuneita maaseudusta kuin ennen. Hieman huolestuttava ajatus, mutta sitä varten itse jatkan alalla. Että markkinoin alaa, ja tässä sitä nyt taas on vähäsen.

Tulevaisuus on vahvasti pellossa ja metsässä, ja näillä leveyspiireillä myös eläimissä.

torstai 5. syyskuuta 2019

Maaseutuelinkeinoja

Taisin ohimennen lupailla postausta koulujen alkamisesta. Tässä sitä nyt hieman on. Tosiaan tämä ammattikorkeakoulu missä aloitin on hirveän kiva ja siellä on todella lämmin tunnelma. Kaiken lisäksi tämä viikko on ollut jo käytäntöä. Kivaa pitkästä aikaa ajaa traktoreilla ja oikeasti oppia kytkemään koneita kiinni. Meillä oli käytössä Valtra N121, joku John Deere ja sitten New Holland joka malli näkyy alhaalla olevassa kuvassa. Rakastuin tuohon Nyykkään erittäin vahvasti. Kulki pehmeästi ja oli mukavan tilava hytti. Jopa mukavampi yksilö kuin Valtran N111 jolla ajoin amiksen aikana. Vaikutti ensin monimutkaiselta tyypiltä, mutta kun totuin niin erittäin mahtava. En halua enää Valtramiestä vaan Nyykkämiehen :D.



Traktoreiden lisäksi kävimme koulun navetassa, joka siis on sama jossa olen viettänyt neljä vuotta aina silloin tällöin. Maanantaina minua ei päästetty lypsämään kun opettajani totesi että osaan jo. Eilen pääsin sitten siivoamaan edes vasikkalan ja opettamaan luokkalaiselleni kuivittamista ja lantakoneen sielunelämää.
Kuvassa amiksen aikainen nimikkolehmäni PSK Estella, karjan vanhin lehmä
Navettailun ja traktorituntien lisäksi olemme käyneet opiskelemassa peltokasveja, sekä metsätyyppien tunnistamista kasvien avulla. Erittäin mielenkiintoista alkaa opettelemaan noin 80 peltokasvia lisää että pääsee kasvitentin läpi.

Muuta jännää nyt ei olekaan ollut kun olen ollut aina puhki poikki koulun jälkeen. Neljäs kissa kyllä on mutta siitä myöhemmin lisää ;)