Minä



Olen 20vee nuori likka Keski-Suomesta. Koiria ja muitakin eläimiä meillä on ollut oikeastaan aina, mutta varsinaisen harrastamisen aloitin 2012-2013 vaihteessa. Aloitin tokolla ja jatkoin siitä näyttelyihin, koiratanssiin ja vepeen. Arwenin kanssa olen harrastellut myös PK hakua ja pientä yritystä on joskus saada käyttötulos jäljeltä. Nana on ensimmäinen pennusta kasvatettu koirani. 

Kani minulla oli joskus pikkutyttönä mutta nyt aloitin varsinaisen kaniharrastuksen vuonna 2016. Heinäallergian takia alkuun päässyt kasvatus jäi tauolle. Omakotitaloa odotellessa.

Valmistuin eläintenhoitajaksi keväällä 2019, erikoistuen tuotantoeläimiin ja koiraan.

Koirankouluttajana koulutan pääosin positiivisella vahvistamisella, mutta olen joitakin juttuja ottanut myös esimerkiksi pevistä ja Millanilta. En kuitenkaan käytä kolinapurkkeja yms. koska niistä ei ole yhtään mitään hyötyä. 





Minulla on koirilla virallinen kasvattajanimi "Elämänpolun" ja kaneja aloitin kasvattamaan epävirallisella nimellä "Elämäntien".

Käymäni koulutukset

Yhteystiedot:

 viivi.kautto@gmail.com

Minut löytää myös Facebookista, saa pyytää kaveriksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti