maanantai 8. huhtikuuta 2019

Viikonloppu Siauliaissa

Jälleen lupailin useampaa postausta mutta silti tiivistän yhteen, säälittävää. Noh, tässä tämä kuitenkin on. Perjantai aamuna lähdettiin 3am, minä ajoin Tuuliharjaan asti, 1,5h yöunilla. Laivassa nukuttiin sitten puoli tuntia ja matka jatkui Tallinnasta. Etelän lämpö oli tervetullutta.





M/S Star
Pysähdyttiin jälleen Ainazin jälkeisille rannoille ja Arwen pääsi kahlaamaan. Tietenkin vesipeto oli aivan tohkeissaan kun ei ole koko talvena päässyt uimaan.

Oli ihana huomata että Baltiassa vihersi aivan kunnolla, ja siellä oli kyntöhommat jo loppumaisillaan.

Sitten itse näyttelystä. Arwen oli lauantaina ROP Junior, mutta ei aikuisten ROP koska kesken. Mutta JN sieltä tuli ja siten Arwen sai tittelin "LT JMVA". Sunnuntaina menestystä ei meille tullut mutta eipä sitä tarvittukaan enää. Arwen oli Erittäin Hyvä rotunsa edustaja.


Kaiken kaikkiaan reissu oli oikein onnistunut. Arwen on aikuistunut aivan älyttömästi ja se on hirveän kiva koira nykyään. Ei räksytä enää ihmisille, koirat tosin nostaa virettä edelleen, mutta pysyy hallinnassa. Neidosta myös huomasi ettei majapaikassa stressannut yhtään, vaan pystyi oikeasti nollaamaan itsensä ja nukkumaan yöllä, vaikka ääniä välillä kuuluikin käytävältä.

Toisekseen meillä oli mukavaa seuraa suomalaisesta tervuporukasta, joilla oli itse asiassa myös hyvän niminen sheltti :D. Heille onnea myös titteleistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti